Mukaan yhdistyksen hallitukseen
Helsingin Rakennusmestari ja -insinöörit AMK ry:n hallitus v. 2024

Mukaan yhdistyksen hallitukseen

Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:n hallitus on yhdistyksen vaikuttamistoiminnan ydin ja yksi sen johtavista toimielimistä. Hallitus huolehtii yhdistyksen asioiden hoidosta, strategiasta ja taloudesta sekä edustaa yhdistystä ulospäin. Hallitus myös suunnittelee ja järjestää yhdessä yhdistyksen toimiston kanssa yhdistyksen itse järjestämät tärkeimmät jäsentapahtumat.

Luottamustehtävä, jossa pääsee aidosti vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon.

Hallituksen jäsenillä on merkittävä rooli yhdistyksen suunnan määrittämisessä. Toimimalla hallituksessa pääsee osaltaan vaikuttamaan, miten yhdistyksemme toimii ja millaiseksi sen tulevaisuus muodostuu. Hallitustyöskentely tarjoaa jäsenelle näköalapaikan yhdistyksen ja rakennusalan kehitykseen sekä mahdollisuuden osallistua mm. edunvalvontaan yhteistyössä kattojärjestömme Rakennusmestari ja -insinöörit AMK RKL:n kanssa. 

Hallitus painottaa yleisesti toiminnassa mm. yhdistyksen strategiaa, hyviä toimintatapoja, jäsenpalveluita tai -etuja, viestintää sekä erilaisten jäsenryhmien (esimerkiksi työikäiset, opiskelijat ja seniorit) huomioimista.

Hallituksen kokoonpano ja työskentelytavat

  • Puheenjohtaja ja 11 varsinaista jäsentä 
  • Toimikausi kestää kaksi kalenterivuotta
  • Uusi hallitus valitaan yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa
  • Kiertävät hallituspaikat jatkuvuuden säilyttämiseksi
  • Hallitus kokoontuu säännöllisesti noin 8–10 kertaa vuodessa
  • Kokousten välillä asioita valmistellaan pienemmissä työryhmissä

Hallituksen toimikunnat

Hallituksen jäsenten kesken vastuut jakautuvat toimikuntien kautta. Näissä toimikunnissa hallituksen jäsenet pääsevät syventymään tiettyihin osa-alueisiin ja viemään käytäntöön yhdistyksen vuosittaista toimintasuunnitelmaa. Lisäksi hallitus muodostaa sisäisiä työryhmiä, joissa ratkotaan ja työstetään yhdistyksen ajankohtaisia asioita.

  • Taloustoimikunta
  • Jäsen- ja huomionosoitustoimikunta
  • Tiedotus- ja ohjelmatoimikunta
  • Ammatti- ja koulutustoimikunta
  • Verkkosivutyöryhmä
  • Jäsenlehtityöryhmä
  • Toiminnan kehittämistyöryhmät

Tervetuloa mukaan!

Hallitustyöskentely on palkitsevaa ja tärkeää yhdistyksemme jatkuvuudelle. Hallituksen työ pitää sisällään yhteistä ideointia ja ongelmanratkaisua yhdistyksen parhaaksi. Virallisemmassakin roolissa säilyy yhdistyksessä tekemisen mielekkyys: yhdessä on mukavaa edistää meille kaikille tärkeitä asioita.

Mikäli olet kiinnostunut, olet lämpimästi tervetullut mukaan! Ota yhteyttä yhdistyksen toimistoon tai hallituksen jäseneen, niin saat lisätietoja. Osallistu Mestari-iltoihin, syys- ja kevätkokouksiin ja seuraa hallituksen toimintaa. Näin saat parhaan käsityksen siitä, millaista hallitustyö on, ja voit löytää oman tapasi osallistua.

Ystävällisin terveisin,
Jere Väisänen
Hallituksen puheenjohtaja

Hallitus

  • image/svg+xmlimage/svg+xml
    Mitä hallitustyö tarjoaa?

    Hallituksessa toimiminen on vapaaehtoistyötä, josta ei makseta rahallista korvausta – mutta se tarjoaa paljon sellaista, mitä rahalla ei voi mitata. Kyseessä on merkittävä ja arvostettu luottamustoimi, joka tarjoaa myös työmarkkinoilla selkeää kilpailuetua. Hallitustyöskentely tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitua toisten alan ammattilaisten kanssa ja luoda samalla uusia kontakteja. Samalla oma ammattitaito karttuu ja kokemus järjestötoiminnasta, sekä luottamustoimessa toimimiseen syvenee. Moni on hallitustyön kautta saanut uusia näkökulmia omaan työhönsä ja jopa ystävystynyt kollegoiden kanssa. Hallitustyöskentely kehittää myös johtamis- ja yhteistyötaitoja, kun opitaan toimimaan tiiminä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

  • image/svg+xmlimage/svg+xml
    Kuka voi hakea hallitukseen?

    Kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet ovat hakukelpoisia hallitukseen – taustasta, iästä tai kokemuksesta riippumatta. Uudet kasvot ja ideat ovat aina tervetulleita: mitään erityistaitoja tai aiempaa kokemusta yhdistystoiminnasta ei vaadita. Tärkeintä on omata kiinnostus yhdistyksen toimintaan ja halu vaikuttaa sen kehitykseen. Nykyinen hallitus on todennut yhteen ääneen, että jäsenistön aktiivinen osallistuminen on yhdistyksen toiminnan elinehto. Siksi toivomme mukaan niin nuorempia kuin kokeneempiakin jäseniä tuomaan uusia näkökulmia yhdistyksen päätöksentekoon. Yhdistyksen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi tarvitsemme eri ikäisiä ja erilaisella osaamisella varustettuja jäseniä mukaan hallitustoimintaan.

  • image/svg+xmlimage/svg+xml
    Miten pääset mukaan hallitukseen?

    Hallitus valitaan vuosittain yhdistyksen syyskokouksessa, johon kaikki jäsenet voivat osallistua. Voit asettua suoraan ehdolle hallituksen jäseneksi yhdistyksen syyskokouksessa tai ilmoittamalla kiinnostuksestasi etukäteen esimerkiksi yhdistyksen toimistolle tai hallituksen jäsenelle. Jäsenistön aktiivinen osallistuminen yhdistyksen vuosikokouksiin on tärkeää, jotta yhdistykselle saadaan parhaat mahdolliset luottamushenkilöt.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.