RAKENNUSMESTARIEN ROUVAT

Toimintakertomus 2017

Toimintavuosi oli 101:s ja Suomi täytti 100 vuotta. Satavuotiasta Suomea juhlittiin koko vuoden monella eri tapaa ja erilaisin juhlamenoin.

Vuosi 2017 oli taas ilmastollisesti varsin mutkallinen, satoi ja taas satoi. Odotettiin kesää, jota ei oikeasti koskaan tullutkaan. Ja sitten odotettiin jouluksi lunta. Etelässä ei lainkaan, mutta runsaasti kyllä pohjoisessa.

Varsinainen toiminta
Johtokunnan kokoukset
Johtokunta kokoontui kuusi (6) kertaa toimintavuoden aikana. Kaikki päätökset ovat olleet yksimielisiä. Jäsenet ovat osallistuneet kokouksiin seuraavasti: Junnilainen 5, Kirjavainen 5, Nissinen 4, Penttilä 6, Sirjala 6, puheenjohtaja Toivonen 6 ja varapuheenjohtaja Korkeamäki 6 kertaa.

Toimikunnat
”Käsityöläiset” kokoontuivat keskiviikkoisin kahvin kera.

Ohjelmatoimikunta järjesti kaksi kerhoiltaa vuoden aikana.

Matkailutoimikunta järjesti kevätretken. Tutustuimme Itä-Helsingin kartanoihin. Mielenkiintoinen kierros. Matkailutoimikunnan piikkiin meni myös "Myrskyluodon Maija".

Kerhoillat
Toimintavuosi aloitettiin vuosikokouksella 19.1., läsnä 18 jäsentä.

  • 9.2. ohjelmatoimikunnan ilta, aiheena "Elinvoimaa elämään". Marita von Hertzen Ikiliikkeestä oli esittelemässä jalkineita ja apuvälineitä kotiin. Mukana oli 15 jäsentä.
  • 9.3. kirjainryhmä A–K järjesti bingo-illan ja palkintoja oli paljon. Mukana oli 14 jä- sentä.
  • 6.4. kirjainryhmä L–N oli kutsunut Niina Tuomisen esittelemään Tupperwaretuotteita. Paikalla oli 15 jäsentä.
  • 14.9. oli syyskauden avajaiset, johtokunta tarjosi. Paikalla oli 16 osanottajaa. 
  • 13.10. Ohjelmatoimikunta oli järjestänyt tutustumisen Eduskunnan kirjastoon. Siellä oli valokuvanäyttely vuosikymmenien varrelta. Yllätyksenä pääsimme kuuntelemaan Eduskuntatalon piirtä- neen Jukka Sirenin pojantyttären esitelmää isoisästään ja hänen elämäntöistään. Mielenkiintoinen. Esitelmän jälkeen riensimme talolle ”kynttiläkahveille”. Tunnelmaa oli kokemassa 18 jäsentä. 
  • 9.11. O–Ö kirjainryhmän ilta. Lähetystyöstä oli kertomassa Anna-Liisa Viita. Kuulijoita oli paikalla 16 jäsentä.
  • 7.12. A–K kirjainryhmän pikkujoulu pidettiin ravintola Nyyrikissä. Ensin joimme glögit, söimme maittavan illallisen ja sitten näimme mainion esityksen ”Korot kattoon”. Hauskassa illassa oli mukana 21 jäsentä.


Muu toiminta

100-vuotiaan Suomen yhtenä teemana oli, että kudotaan villasukat veteraaneille. ”Käsityöläiset” kutoivat ja sukat luovutettiin yhdistykseen kuuluville veteraaneille yhteisessä kahvitilaisuudessa. Seitsemän sukkaparia saivat omistajansa, luovuttamassa olivat Pirkko Kirjavainen ja Marja-Leena Rantakömi.

21.10 musikaali Myrskyluodon Maija Helsingin Kaupunginteatterissa, väliajalla kuoharit. Musikaalin näki 16 jäsentä ja 14 vierasta. Kritiikki oli kaksijakoista; pidettiin ja ei.

25.11. perinteiset myyjäiset, seitsemän Rouvaa pyöri ja hyöri. Tulos oli tyydyttä- vä eli kohtalainen.

Tapahtumiin ja toimintaan osallistui toimintavuoden aikana yhteensä 178 rouvaa.

Toimintavuoden 2017 jäsenmaksu oli 11 € ja kertakaikkinen 100 €.

Yksi uusi jäsen liittyi joukkoomme. Jäsenmäärä oli vuoden 2017 lopussa 46 jäsentä.

Toimihenkilöt vuonna 2017
Kunniapuheenjohtaja Raija Nissinen
Puheenjohtaja Tuula Toivonen
Varapuheenjohtaja Aune Korkeamäki
Johtokunnan jäsenet
Anneli Junnilainen
Pirkko Kirjavainen
Raija Nissinen
Anja Penttilä
Leena Sirjala
Sihteeri Pirkko Kirjavainen
Rahastonhoitaja Maila Luoma

Toimikunnat
Ohjelma Raija Lehtola
Käsityö Pirkko Kirjavainen
AskarteluTuula Salminen
Matkailu Aune Korkeamäki

Kirjainryhmien yhdyshenkilöt
A–K Anja Hiltunen ja Anneli Junnilainen
L–M Raija Lehtola ja Maila Luoma
N–ÖLeena Sirjala ja Anja Penttilä

Hyvä jäsenet, vuosi vaihtui ja Me porskutellaan hyvillä mielin eteenpäin. Johtokunta toivottaa kaikille Hyvää vuotta 2018!

 

 
 
Ajankohtaista Jäsenlehdet Mestari-illat Tapahtumakalenteri Puheenjohtajan palsta Linkkejä Arkisto
Jäsenille Liikuntasetelit Kallioniemi Himos
Puheenjohtajat & toimikunnat Organisaatio Toimitus Toimintasuunnitelma
Alaosastojen esittely Ampujat Golf Hiihto ja Yleisurheilu Kalakerho Kulttuuri- ja perinnekerho Mailapelit Mestari-Laulajat Nuorten kerho Rakennusmestarien Rouvat Rakennusmestarikeilaajat Rakennusmestariklubi RKM-Veneilijät HRV RKM-Veteraanit Suunnistus Uinti ja Sukellus