UINTI

Vuosikertomus 2017

Keväällä, maaliskuussa, olimme uintileirillä Pajulahdella. Osallistujia leirillä oli kymmenkunta. Valmentajana oli Jukka Pikkarainen.

Huhtikuun lopulla pidimme keskenämme uintikilpailut Mäkelänrinteen uimahallissa, osallistujia oli 9. Jukka Pikkarainen tuomaroi kisat.

Vuosikokous pidettiin Kallioniemessä toukokuussa. Kokouksessa jaettiin myös edellisen vuoden kilpailujen palkinnot.

Uintijaoksen vetäjänä toimi Tero Jaatinen.

SUKELLUS

Vuosikertomus 2017

Sukellusjaoksemme käy kesäisin yhdessä sukeltamassa lähinnä Kallioniemessä, jossa käymme pääasiallisesti tarkastamassa venekerhon laitureiden ja poijujen kiinnityksiä ja tarvittaessa korjaamassa niitä.

Talvisin käymme harjoittelemassa Veikkolan altaassa. Järjestämme Veikkolaan sukellus-introkursseja, joissa voi tutustua laitteisiin ja kokeilla sukellusta täysin turvallisesti kouluttajan opastuksella. Sukellusjaos maksaa introon osallistujien kustannuksista puolet. Jos sukellusharrastus kiinnostaa ja haluaa käydä sukelluskorttikoulutuksen, osallistumme koulutuskustannuksiin.

Jos sinulla on jo sukelluskortti ja olet kiinnostunut toiminnastamme, ota yhteyttä sukellusjaoksen yhdyshenkilöön Markku Siikanen 050 461 6692 tai markku.siikanen@pp2.inet.fi niin pääset sähköpostilistalle, jossa kerrotaan tulevasta toiminnasta ja ajankohdista.

 

 
 
Ajankohtaista Jäsenlehdet Mestari-illat Tapahtumakalenteri Puheenjohtajan palsta Linkkejä Arkisto
Jäsenille Liikuntasetelit Kallioniemi Himos
Puheenjohtajat & toimikunnat Organisaatio Toimitus Toimintasuunnitelma
Alaosastojen esittely Ampujat Golf Hiihto ja Yleisurheilu Kalakerho Kulttuuri- ja perinnekerho Lentopallo Mailapelit Mestari-Laulajat Nuorten kerho Rakennusmestarien Rouvat Rakennusmestarikeilaajat Rakennusmestariklubi RKM-Veneilijät HRV RKM-Veteraanit Suunnistus Uinti ja Sukellus