HELSINGIN RAKENNUSMESTARIKEILAAJAT ry

Toimintakertomus kausi 2015-2016

Seuramme 57. toimintakausi noudatti jo perinteeksi tullutta edellisten vuosien ohjelmaa. Kolmikaupunkiottelut Turun ja Tampereen rkm-keilaajia vastaan (Tampereella syksyllä, Turussa talvella ja Talissa keväällä), on pitkään jatkunut perinne. Ottelut on pelattu kahdella joukkueella: A (8 pelaajaa) ja B (6 pelaajaa). Keväällä 2016 sovittiin, että ensi kaudesta lähtien pelataan yhdellä 10 pelaajan joukkueella.

Kaupunkiottelu Helsinki-Lahti-Kotka-Pohjois- Kymi pelattiin nelikaupunkiotteluna tammikuun lopulla Lahdessa. Pohjois-Kymi oli ensimmäistä kertaa mukana korvaten Lappeenrannan.

RKM Vantaa-RKM-Helsinki pelattiin lokakuussa Tikkurilassa.

Vanhat tutut seuraottelut HakPaa, Telaa, Hyrrää ja MTH:ta vastaan pelattiin Talissa.

Seuramme sisäisiä kilpailuja olivat kuukausikilpailu, kolmannen keskiviikon kilpailu, pudotuskilpailu sekä Kinkkukisa. Keväällä heitettiin Remonttikisa, jossa kilpailusuorituksia nähtiin tällä kertaa melko runsaasti, 324 kpl. Aikaisempien vuosien tapaan osallistuimme aktiivisesti Helsingin Bowlingliiton sarjoihin kuudella joukkueella.

Seuran 1-joukkue pelasi HBL:n 1.divisioonassa pudoten seuraavalle tasolle.

Seuran mestaruuden voitti avoimessa sarjassa Ilkka Jaakkola ja veteraaneissa Aimo Peltonen. Pudotuskilpailun voitti Jussi Pellinen. Kolmannen keskiviikon kilpailun voitti Ilkka Jaakkola.

Seurassamme oli kauden alussa 72 jäsentä, joista rekisteröityjä 40. Keskuudestamme poistui 19.11.2015 Kalevi Rinne ja 31.5.2016 Jouko Laitinen.

Kuukausikokoukset pidettiin perinteisesti joka kuukauden toisena keskiviikkona. Kokouksiin osallistui keskimäärin 22 jäsentä. Kokouksia oli yhdeksän.

Hallitus on kokoontunut kauden aikana 10 kertaa. Remonttikisan järjestelyistä vastasi pääosin järjestelytoimikunta, jonka vetäjänä toimi Jouni Jauhiainen.

Hallitus
Kunniapuheenjohtaja Elias Alho
Puheenjohtaja Lars Ånäs
(osallistunut 10 kokoukseen)
Varapuheenjohtaja Jouni Jauhiainen (10)
Jäsenet
Leo Paananen (10)
Aimo Peltonen (10)
Ilkka Jaakkola (7)
Raimo Säde (10)

Toimihenkilöt
Sihteeri Aimo Peltonen (10)
Rahastonhoitaja Veijo Piispanen (10)
Palkintojen hoitaja Vesa Heikkola
Julkaisutoiminta Aimo Peltonen
Pankki ja vakuutusasiat Lars Ånäs
Toiminnantarkastajat Raimo Linden ja Kari
Nordqvist
Ratamestarit Tauno Lahikainen ja Jouni
Jauhiainen

Kilpailutoiminta
HBL-sarja 1-joukkue ja turnaukset;
Ilkka Jaakkola
HBL:n veteraanisarjat ja 5x5 EU;
Raimo Säde
HBL Trio; Jouni Jauhiainen
Seuraottelut, RKL:n, SKL:n, HBL:n ja RKM:n
mestaruuskilpailut; Leo Paananen
Seuran sisäiset kilpailut; Tauno Lahikainen
Noviisit-Vihtorit; Timo Nieminen

Hallituksen erovuoroiset jäsenet ovat Jouni Jauhiainen ja Aimo Peltonen. Hallituksessa jatkavat Leo Paananen, Raimo Säde ja Ilkka Jaakkola.

Seuramme jäseniä on toiminut mm. seuraavissa luottamustehtävissä: Timo Nieminen Rakennusmestarien Säätiön hallituksen jäsen, Hannu Vehviläinen Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:n puheenjohtaja, RKL:n hallituksen jäsen.

Kauden aikana ovat merkkipäiviään viettäneet
seuraavat seuramme jäsenet:
85 v. Martti Lehtoaro
80 v. Osmo Kemppi, Seppo Sorjonen,
Reijo Sytelä, Tauno Mettälä,
Mauno Lemmetyinen
75 v. Esa Levänen
70 v. Kari Kalliomaa, Kalervo Finnilä
60 v. Markku Pennanen, Timo Matomaa

 
 
Ajankohtaista Jäsenlehdet Mestari-illat Tapahtumakalenteri Puheenjohtajan palsta Linkkejä Arkisto
Jäsenille Liikuntasetelit Kallioniemi Himos
Puheenjohtajat & toimikunnat Organisaatio Toimitus Toimintasuunnitelma
Alaosastojen esittely Ampujat Golf Hiihto ja Yleisurheilu Kalakerho Kulttuuri- ja perinnekerho Lentopallo Mailapelit Mestari-Laulajat Nuorten kerho Rakennusmestarien Rouvat Rakennusmestarikeilaajat Rakennusmestariklubi RKM-Veneilijät HRV RKM-Veteraanit Suunnistus Uinti ja Sukellus