LENTOPALLO

Vuosikertomus 2014

Lentopalloa harrastavat ammattikunnan edustajat ovat kokoontuneet Viikin monitoimihallissa pidettäviin harjoituksiin torstaisin klo 17.00 – 19.00 . Salivuorossa on kesätauko kesä – elokuu, jolloin kukin tahollaan on pitänyt lajituntumaa yllä vaikka beachin parissa tai sitten golfin, jos ei osu enää liikkuvaan palloon.

Viikissä on käynyt vanhaa kaartia ja muutamia uusia kasvoja on vieraillut sen verran että on saatu pelit pyörimään. Mukaan sopii silti aina myös uusia, asiasta kiinnostuneita.

Jälkipelit on puitu heti saunassa ja yläkerran kahvilan pöydässä. On kerrattu vielä menikö pisteiden lasku oikein ja oliko pallo rajojen sisällä vai ulkona. Samalla on tarinoitu yleiset kuulumiset ja kellä kolottaa mistäkin paikasta.

Yhdistykseltä on saatu toiminta-avustusta noin puolet kuluista, joka on mahdollistanut harrastustoiminnan jatkumisen, siitä kiitos.

Jatkamme pallon pompottelua ja pisteistä taistelua hurtilla huumorilla Viikissä. Kyllä tämä ja kaikki liikunta sohvalla löhöämisen voittaa.

Lentopallon yhdyshenkilö on Erkki Ahvenainen

 
 
Ajankohtaista Jäsenlehdet Mestari-illat Tapahtumakalenteri Puheenjohtajan palsta Linkkejä Arkisto
Jäsenille Liikuntasetelit Kallioniemi Himos
Puheenjohtajat & toimikunnat Organisaatio Toimitus Toimintasuunnitelma
Alaosastojen esittely Ampujat Golf Hiihto ja Yleisurheilu Kalakerho Kulttuuri- ja perinnekerho Lentopallo Mailapelit Mestari-Laulajat Nuorten kerho Rakennusmestarien Rouvat Rakennusmestarikeilaajat Rakennusmestariklubi RKM-Veneilijät HRV RKM-Veteraanit Suunnistus Uinti ja Sukellus