Puheenjohtajan avaussanat Syyskokouksessa 2011

Aluksi voi perustellusti todeta, että globaalissa taloudessa kaikki voi muuttua nopeasti. Vielä viime syksynä ihmeteltiin, miten nopeasti ja hyvin vuoden 2008 taantumasta on toivuttu, vaikka pienenä pelkona taustalla mm. Irlannin ongelmat oli jo tiedossa. Nyt lähes koko mennyt vuosi on ihmetelty euroalueen velkakriisiä ja seuranneita epävakauksia koko rahoitusalalla. Kalvava epävarmuus Kreikan kohtalosta ja sen aiheuttamasta vakavasta uhasta maailmantalouden kasvulle on hermostuttanut sijoittajia ja heiluttanut osakemarkkinoita koko Euroopassa ja kaikkialla muuallakin maailmassa.

Tämä epävarmuus on tietysti näkynyt myös meillä Suomessa. Asunto-, toimitila sekä teollisuusrakentaminen ovat hidastumassa eikä uuden hallituksen budjetti lupaa tähän paljon apua. Päinvastoin rakennusenergiaan

suunnatut tuet leikataan pois, kotitaloustuen enimmäismäärää pienennetään ja asuntolainan korkovähennysoikeutta leikataan. Edes infrahankkeisiin ei tunnu löytyvän rahoitusta. Aikaisemmin valtiolla oli tapana vastaavassa tilanteessa tukea rakennusalan työllisyyttä aikaistamalla mm. tulevia tie- ja väylähankkeita. Naapurimaa Ruotsissa valtio toimi ennakoiden, se myönsi syksyllä yli 5 miljardia euroa tie-, rata- ja väylähankkeisiin. Kaikesta huolimatta täytyy muistaa, että olemme alalla, mistä työ ei ns. lopu koskaan. Vaikka uudisrakentaminen hidastuisi, niin korjausrakentam sen velan lyhentämiseen täytyy löytyä rahaa ja tahtoa.

Tämän illan aikana tulemme valitsemaan viisi uutta jäsentä yhdistyksemme hallitukseen. Vuonna 2006 yhdistyksemme sääntöjä uudistettiin. Uudistetuissa säännöissä määriteltiin yhdistyksen hallituksen jäsenen toimikausiksi yhtäjaksoisesti enintään kolme kaksivuotiskautta. Tänä vuonna hallituksen erovuoroisten joukossa on yksi pitkäaikainen ja ansioitunut hallituksen jäsen, joka joutuu tämän uudistuksen vuoksi jättämään ainakin yhden hallitusvuoden väliin. Itse pidän kyseistä uudistusta erittäin onnistuneena. Se toivottavasti takaa yhdistyksen hallituksessa vaihtuvuuden, jolla toivottavasti saamme uusia innostuneita jäseniämme uusilla ajatuksilla mukaan hallitustyöskentelyyn.

Toivon tänään ehdolla olevan innostuneita ja ennakkoluulottomia sekä uudistushenkisiä ehdokkaita hallituspaikoille. Toivon kaikille vaaliin osallistuville jäsenille onnea ja menestystä.

Mukavaa Syksyn Jatkoa Kaikille

Ari Autio

Puheenjohtaja

 
 
Ajankohtaista Jäsenlehdet Mestari-illat Tapahtumakalenteri Puheenjohtajan palsta Linkkejä Arkisto
Jäsenille Liikuntasetelit Kallioniemi Himos
Puheenjohtajat & toimikunnat Organisaatio Toimitus Toimintasuunnitelma
Alaosastojen esittely Ampujat Golf Hiihto ja Yleisurheilu Kalakerho Kulttuuri- ja perinnekerho Lentopallo Mailapelit Mestari-Laulajat Nuorten kerho Rakennusmestarien Rouvat Rakennusmestarikeilaajat Rakennusmestariklubi RKM-Veneilijät HRV RKM-Veteraanit Suunnistus Uinti ja Sukellus